maanantai 11. toukokuuta 2015

Dieettailua

Tänään tämä dieetti sitten alkoi ja itse hämmästyin ruuan määrästä mitä pitää syödä! Mutta kun treenaa, täytyy syödä paljon. 

Aamupalaksi ensin puuroa raejuustolla sekä mustikoilla, vitamiineja ja pähkinöitä. Sitten lähdin ystävän kanssa treenaamaan salille, vaikkakin tämä oli tälläinen tutustumiskerta. Kävin laitteet läpi 10 kg:n painoilla, käytin 3kg:n käsipainoa ja tein lopuksi intervallitreenin kuntopyörällä. Sitten olinkin aivan poikki! Onneksi oli palkkari mukana, olisin varmaan kuollut. 
Sitten käväistään viereisellä kirpputorilla, löysin olohousut itselleni. Itse menin vielä hakemaan pakasterasioita halpahallista kun ystäväni lähti jo kouluun. Sitten tulin kotiin tekemään vähän ruokaa. 





Nauratti kun mies pyysi, että keitän hänelle kolme perunaa kun itse punnitsin itselleni neljä perunaa. Hauskaa syödä enemmän kuin mieheni, vaikka hänelläkin olisi parantamisen varaa ruokailuissaan.. 
Nukuimme yhdessä päikkäreitä tänään ja kävin kaupassa ostamassa tähän ruokavalioon sopivia juttuja. Tuntuu hyvältä kun on ohjeet valmiina jääkaapin ovessa, että mitäs seuraavaksi syödään! Ja vaihtoehtoja löytyy onneksi paljon tälläiselle nirsolle.


 

Latasin myös sovelluksen, jonka avulla yritän juoda vettä tarpeeksi ja merkata sitä ylös. Sen nimi on Plant Nanny, ja siinä kasvatetaan valitsemaasi kasvia juomalla vettä ja merkkaamalla ne sovellukseen. Tosi kivan oloinen peli on!




Motivaatiokin on nousussa ja treenit kirjattu ylös kalenteriin. Huomenna olisi aamuaerobisen vuoro tyhjällä vatsalla. 

Tänään tulikin sitten H7 sykesensori, joka toivottavasti motivoi myös. Yhdistin sen polar loopiin ja siitä näen nyt sykkeen. Hyviä treenejä siis! 
Aloin myös pitämään ns. tunnelmapäiväkirjaa, eli kirjoittelen päivän mittaan tunnelmia ylös. Voin myöhemmin sitten kirjoitella tänne eri postaukseen näitä tunnelmia.



  Nyt sitten vielä päivän viimeisen aterian kimppuun ja tiskaamisen jälkeen unten maille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti